Over the top – kohti uusia tavoitteita

En ole kirjoitellut blogiini muutamaan kuukauteen. Tänään aamulenkillä tein päässäni hieman yhteenvetoa viime vuodesta ja kokosin tulevaa vuotta, josta hieman seuraavassa. Viime Vuosi Koska edelliset pari vuotta olivat olleet hieman vaikeampia – päätin ottaa hieman erilaisen teeman. Otin viime vuonna tavoitteekseni verkostoitumisen sekä uusiin hyviin ihmisiin tutustumisiin. Pyrin olemaan sanomatta ei uusille asioille, kutsuille ja Lue lisää …

Kokemuksia tukihenkilötoiminnasta

Kävin syksyllä 2015 tukihenkilökoulutuksen ja heti koulutuksen jälkeen minulle löytyikin jo tuettava nuori – 19- vuotias Tapio. Tulimme heti alusta jo hyvin juttuun ja kaipa se jotain kertoo väleistämme – kun jo muutaman kuukauden tutustumisen jälkeen lähdimme yhdessä Espanjaan reiluksi viikoksi. Teimme mm. pienen roadtripin Madridista Malagaan ja kävimme katsomassa jalkapalloa-ottelua täpötäydellä stadionilla. Muuten olemme Lue lisää …

Lapsi sairastuu syöpään – kaupunki perii äidiltä tukia takaisin. Kohtuullista?

Luin työmatkalla Kuopioon seuraavan pysäyttävän uutisen Ylen sivuilta (linkki löytyy jutun lopusta): 3-vuotias sairastui syöpään – kaupunki perii äidiltä 6000 euron tuet takaisin: ”En ikinä pysty maksamaan” En tiennyt mitä ajatella. Ymmärrän, että päätöksiä pitää tehdä ja säännöt on sääntöjä. Mutta silti. Ihan kaikessako on pakko mennä kovimpien sääntöjen mukaan – varsinkin kun on kyse Lue lisää …