Askel askeleelta kohti isompaa tavoitetta

Yksi vaikeimpia juoksuja takana – maaliintulo oli sitäkin hienompaa!

Lauantaina 2.6.2018 juostiin Tukholmassa 40 -vuotis juhlamaraton. Kyseessä oli minulle reilun vuoden sisään neljäs täyspitkä maratoni – ja näistä se oli minulle ylivoimaisesti haastavin sekä vaikein. Tämä oli minulle osasuoritus matkalla kohti isompaa 100 -kilometrin juoksutavoitetta.

Perjantai-illalla kun työviikko oli kasassa tein pienet lämmittelyt ja hyppäsin ruotsinlaivalle suuntana Tukholman maratoni. En tiedä oliko sattumaa vai ei – mutta juuri kyseiseen viikkoon sattui työrintamalla varmasti vuoden hektisin viikko. Tiesin, että se vaikuttaisi varmasti alentavasti suoritukseeni. Kaikkina aiempina kertoina olin lähtenyt päivää aiemmin, jotta valmistautumiseen riitti enemmän aikaa ja myös jonkinlainen lepopäivä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun olin vasta itse juoksupäivänä perillä. Ja se kostautui.

Tiesin myös etukäteen, että lämmin hellepäivää oli tulossa. Katsoin ja toivoin salaa lähes päivittäin, että säätiedotus olisi mennyt mönkään – mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Päivä oli juoksuhistorian toiseksi kuumin päivä (vuoden 1982 jälkeen). Olin aiemmin tänä vuonna juossut oman 10km ennätyksen (44min) ja puolimaratonissa 21.1km (1h49min). Nämä menivät ihan kevyesti ja alunperin ajattelin, että lähden tavoittelemaan maratonin suhteen 3h 40min juoksuaikaa. Kuitenkin luvattu hellepäivä sai minut epäileväksi. En ottanut tavoitteesta sen suurempaa stressiä vaan ajattelin, että mennään ihan fiiliksen mukaan.

Laiva lähti perjantaina klo 21 liikkeelle jonka jälkeen menin vasta syömään. Menin ihan liian myöhään nukkumaan, koska ei väsyttänyt (johtuen syömisestä ja hälinästä laivalla). Lopulta näiden tekijöiden summana en saanut unta ollenkaan ja herätys laivassa perillä oli jo aamuviideltä. Olo oli mitä mahtavin satamassa kun tiesi, että ei ole nukkunut silmäystäkään ja edessä olisi vielä loppupäivästä helteinen maratoni. Ei auttanut kuin lähteä käppäilemään kohti Tukholman katuja. Ensin oli tarkoitus etsiä joku kiva aamupalapaikka. Tämä ei ollutkaan ihan läpihuutojuttu. Tukholman hotelleissa oli sen verran täyttä, että eivät suostuneet myymään pelkkää aamupalaa hotelleissa. Lopulta muutaman yrityksen jälkeen tärppäsi ja sai vihdoin lapioitua masun täyteen. Aamupalan jälkeen rupesi tulemaan pieni väsy ja tiesin, että tämä tilaisuus kannattaisi hyödyntää. Niinpä hotellin sohvalle missä puolen tunnin huili. Tällä sai olotilaan edes hieman parannusta. Sitten hakemaan juoksulappua. Paikka oli siirretty huomattavasti kauemmas entisestä ja kerkesin sinne juoksujalkaa juuri ennen sulkeutumisaikaa. Tässä kohtaa huomasin, että  kilometrejä oli tullut päivän mittaan kuin varkain eikä itse juoksutapahtuma ollut edes alkanut vielä. Motivaatio ei ollut millään mittareilla ihan huipussaan. Noh juoksulappu mukaan ja hetkeksi jäähdyttelemään ennen kuin oli lähtölaukauksen vuoro.

Tiesin jo startissa, että edessä olisi enemmänkin taistelu kuin nautinnollinen juoksu. Mietin myös, että miksi lähdin tälle maratonreissulle niin takki auki. Kuitenkin oli jo sen verran kokemusta aiemmista juoksuista. Kaipa se oli lopulta se, että tiesin että mitä enemmän joutuisin epämukavuusalueelle aiempiin juoksuihin verrattuna – sitä parempi harjoitus se olisi itse pääkoitosta varten, joka olisi edessä kuuden viikon päästä. Silti oli kasattava itsensä ja keskityttävä siihen mitä oli juuri nyt edesssä – 42km paahtavassa helteessä.

Startti pamahti. Ensimmäiset kilometrit sujuivat suht rutiinilla. Ajattelin alkuun, että juoksen neljän tunnin aikaa kellosta seuraten. Parinkymmenen kilometrin kohdalla kroppani oli niin kuuma, että vaikka kuljin jokaisen suihkun läpi ja lapioisin kaikilla mahdollisilla asemilla vettä niskaani, niin silti tuntui kuin olisin liekeissä – negatiivisella tavalla. Onneksi olin selvittänyt mahdollisen nestehukan juomalla niin paljon kuin pystyin. Kuumuus vaivasi minua eniten, enkä päässyt sitä pakoon. Se yhdistettynä väsymystilaani sai kehoni ja mieleni pois raiteiltaan. Kun kehostani loppusi voima – niin mieli jatkoi ja toisinpäin. Silti tuntui, että ne eivät pystyisi paikkamaan toisiaan maaliin asti, vaan minun olisi keksittävä jotain uutta ja pikaisesti. 24 kilometrin kohdalla tein jotain poikkeuksellista – jotain mitä en muista tehneeni aiemmin. Keskellä kaupunkia ja kapeassa kohdassa kerrostalojen ja liikerakennusten ympäröimänä – auringolta suojassa – pysähdyin paikalleni. Suljin silmäni. Tunsin kuinka sadat juoksijat kulkivat ohitseni. En antanut sen häiritä. Hengitin syvään. Minuutit kuluivat. En edes tiedä montako minuuttia olin siinä. Mutta se tuntui auttavan. En tuntenut enää mitää muuta kuin hengitykseni. Olin tähän asti säästänyt musiikkilaitetta, jonka asensin tässä kohtaa korviini. Avasin silmäni ja tuntui, että olin kuin uusi mies. Tuntui kuin olisin nollannut mieleni ja kehoni. Sain kehoni ja ajatukseni taas toimimaan normaalisti. Musiikki antoi myös kivan lisäpiristeen.

30km jälkeen huomasin olevani uuden haasteen edessä. Olin jo selvittänyt väsymyksen ja kuumuuden tuomat haasteet nestehukan sekä jaksamisen suhteen, mutta se toi vielä yhden lisähaasteen. Jokaisella tankkaus ja kastelupisteellä kengät kastuivat ja tämän takia jalat rupesivat hiertämään. Tunsin hetkittäistä kipua varsinkin oikean jalkapohjan suhteen. Päätin olla tekemättä mitään ja jatkossa kiersin kasteluasemat kaukaa ja annoin kenkien kuivua. Pikkuhiljaa kipu jalkapohjissakin alkoi hengittää.

35km jälkeen huomasin, että olin käynyt aika lailla kaikki tunnetilat läpi. En edes muista milloin olisin itkenyt juoksun aikana. Nyt tulivat pari kyyneltäkin silmiini. En tiedä mistä ne oikein tulivat. Varmaankin kivusta ja särystä – tai siitä, että olin laittanut itseni hyvin vahvalle epämukavuusalueelle. Samalla iski valtava helpotus. Huomasin, että oloni koheni merkittävästi ja tiesin myös, että jaksaisin kevyesti maaliin.

Juoksin lopulta maaliin ihan hyväkuntoisena. Loppuaika (4h50) tosin jäi kauas siitä mitä alunperin olin ajatellut. Toisaalta ajalla ei ollut lopulta myöskään mitään merkitystä vaan pääpaino oli juuri oman toimintakyvyn säilyttämisellä. Vaikka juoksu olikin yksi hitampiani mitä olen juossut – niin silti samalla myös opettavaisimpia. Oppisin jotain uutta taas mielestäni ja kehostani. Ja mistä olin erityisen ylpeä oli juuri tuo pysähtyminen tärkeällä hetkellä.

Juoksun jälkeen menimme porukalla pizzalle ja siitä sitten laivalle. Illan kruunasi laivan buffet -ruokailu ja tällä kertaa unikin tuli silmään saman tien ruokailun jälkeen. Nyt reilu vuorokausi mennyt tuosta juoksusta ja olo on jo täysin normaali. Palauttava liikkuminen ja hieronta tekivät myös hyvää. Tämä juoksu jää varmasti mieleeni ja taas yhtä kokemusta rikkaampana. Nyt katseet taas edessäpäin.

 

Jos olet menossa juoksutapahtumaan niin tässä vielä omat vinkkini:

  • Mene paikoille ajoissa, mielellään vähintään päivää ennen tapahtumaa. Tällöin kerkeää rauhassa hakea juoksulaput ja ehtii myös rentoutua paremmin.
  • Nuku riittävästi.
  • Muista syödä ja juoda riittävästi. Kilpailun aikana juon itse aina ennemmin liikaa kuin liian vähän nestehukan välttämiseksi.
  • Palauttavat huollot ennen ja jälkeen juoksun (hieronnat, kävelyt, venyttelyt..)
  • Älä ota turhaa painetta tavoitteista. Hyvällä fiiliksellä tapahtuu ihmeitä.

 

Tämä oli minulle viimeinen isompi harjoitus kohti 100 -km päätavoitetta. Tarkoitus on loppujuoksun yhteydessä kerätä myös nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi rahaa, joka tullaan luovuttamaan lyhentämättömänä tähän tarkoitukseen. Infoan näistä lisää vielä heinäkuussa jos joku haluaa tukemassa tätä tärkeää kohderyhmää. Kiitos kun jaksoit lukea ja mukavia juoksuhetkiä sinulle!

Lisää oma kommenttisi: