15 vinkkiä silloin kun elämä pistää polvilleen

Silloin kun elämä ei mene suunnitelmien mukaan ja elämä pistää polvilleen – on hyvä pysähtyä ja tehdä itselleen oma selviytymissuunnitelma. Ei todellakaan ole helppoa seistä montun pohjalla. Montussa, mihin ei hetkellisesti valo paista eikä ulospääsyä juuri näy. Silti sieltä pääsee aina ajan myötä ylös – ja mikä parasta – voit aina palata takaisin vahvempana ja parempana ihmisenä kuin aikaisemmin. Olen koonnut alle teeman mukaisesti (7+8) 15 vinkin selviytymispaketin, jota noudattamalla pääsee varmasti takaisin jaloilleen – entistä vahvempana.

  1. Laita korkki kiinni. Kun murheet kasvavat niin huomaamatta myös alkoholimäärät voivat ovelasti kasvaa. Varsinkin jos kohtaa todella ison ongelman. On parempi pistää korkki kokonaan kiinni – ainakin siksi ajaksi kun vaikein osuus on ohi. Se kipu pitää vain kestää – ilman mitään päihteitä.
  2. Urheile. Kaiva esiin lenkkikengät, nyrkkeilyhanskat tai mikä tahansa urheilumuoto mihin saat purettua tunteitasi. Pura pura ja pura. Fyysisen purkamisen kautta alat tuntea parempaa oloa, voit nukkua paremmin – ja pikkuhiljaa se alkaa nostaa itsetuntoa.
  3. Muista syödä. Pyri syömään mahdollisimman hyvin. Vaikka olo olisi kuinka huono tahansa. Ravintolisät kuten proteiinijuomat toimivat myös hyvin, sillä ne saa kurkusta helposti alas. Myös keitot, hedelmät ja proteiinipatukat auttavat. Tasainen energiansaanti on tärkeää.
  4. Puhu, kirjoita ja puhu. Ihan sama kenelle – kunhan puhut. Voit puhua sukulaisille, parhaalle ystävälle tai ihan ventovieraalle ihmiselle. Mikä vain tuntuu sinulle helpoimmalta. Mitä enemmän saat puhuttua asioita ulos – sitä enemmän se helpottaa oloasi. Yritä myös kirjoittaa tuntojasi ylös ja päästä niihin kiinni. Älä sulje myöskään ammattiapua pois vaikka se sotisi jotenkin itseäsi vastaan. Se voi lopulta koitua pelastuksesi.
  5. Päästä tunteet ulos. Ei ole väärin itkeä. Jos et osaa itkeä niin harjoittele. Se tuntuu vapauttavalta.
  6. Yritä nukkua. Voi tuntua vaikealta nukkua kun asiat pyörii mielessä. Yritä silti ja nuku aina silloin kun voit. Pienet valmistelut kuten urheilu, sauna ja puhtaat lakanat auttavat myös hieman. Kaupasta ja apteekista saa myös melatoniinia mikä auttaa nukahtamiseen. Mieti kahdesti vahvempien lääkkeiden osalta vaikka niitä miten tyrkytettäisiin sinulle. Ne voivat hetkellisesti tuntua hyvältä, kuten alkoholikin – mutta toisella puolella odottaa aina varjoisampi puoli.
  7. Anna anteeksi. Sekä muille, että itsellesi. Etene pienin askelin. On helppo lähteä hakemaan syyllistä tai purkaa omaa huonoa oloaan muihin. Tämä tuntuu hetkellisesti hyvältä, mutta lopulta pahentaa vain omaa oloa ja monta kertaa myös kokonaistilannetta.
  8. Muista lempeys. Silloin kun joku asia eniten harmittaa ja painaa mieltä – niin yritä ottaa asiaan lempeämpi näkökulma. Mitä jos sanoisitkin tai tekisit jotain ihan päinvastaista mitä juuri sillä hetkellä tekisi mieli sanoa tai tehdä. Tee jokin positiivinen teko – osta vaikka kukkia, suklaata tai sano jotain kaunista. Pyri lähestymään vaikeita asioita ja tilanteita vaikka ne tuntuvat kuinka vastenmielisiltä siinä olotilassa. Kuullostaa kaukaiselta, mutta niillä voi olla ihan mieletön vaikutus. Ei pelkästään sillä, että yllättää toisen ihmisen – vaan myös sillä, että yllättää itsensä.
  9. Positiivisuus. Tätä ei voi painottaa liikaa. Mikään ei ole haastavampaa kuin yrittää olla vaikeina hetkinä jotenkin positiivinen. Huumori auttaa aina ja se lieventää helposti myös oloa. Myös iloisten asioiden ajattelu ja hyvien muistojen muistelu tuo hyvää mieltä ja vapauttaa.
  10. Ympäristö. Vietä aikaa sinulle tärkeiden ihmisten parissa ja vältä negatiivisia ihmisiä. Mikäli mahdollista, etsi myös sinulle rauhoittava ympäristö joka eheyttää ja antaa sinulle voimia. Se voi olla yhtä hyvin kesämökki, lapsuusajan asunto tai vaikka loma-asunto ulkomailla. Tärkeintä on, että ympäristö on sinulle energiaa antava.
  11. Usko. Ihan sama mihin uskot – kunhan uskot. Tärkeintä on muistaa myös säilyttää aina usko huomiseen. Älä ikinä kyseenalaista huomisen voimaa. Eilinen on jo mennyttä eikä siihen voi enää vaikuttaa. Huominen on vasta tulossa ja siihen voit alkaa vaikuttaa jo nyt. Muistaa elää myös tämä päivä niin hyvin kuin pystyt.
  12. Uusi mielenkiinnon kohde. Jos olet pitkään halunnut vaihtaa työpaikkaa, opiskella tai hankkia uuden harrastuksen. Toteuta jokin tälläinen pysyvämpi muutos – se voi olla alkuun pienikin.
  13. Tee jotain mistä olet aina haaveillut. Ehkä jotain hieman hulluakin. Se voi olla lentokoneesta hyppy, laitesukellus tai vaikkapa matka eksoottiseen maahan. Pääasia on toteuttaa vähintään yksi haave ja jos se ei ole mahdollinen – niin tee ainakin suunnitelma miten se olisi mahdollinen.
  14. Päästä irti. Vapaudu kahleista. Hengitä. Tämä on yksi vaikeimmista osioista. Vanhasta luopuminen. Aina se satuttaa – mutta myös samalla synnyttää jotain uutta. Muista, että kaikella on tarkoituksensa ja aika tekee aina tehtävänsä. Muista silti nöyryys, mutta pidä omat rajasi.
  15. Auta muita. Muiden auttaminen antaa valtavasti voimaa takaisinpäin. Avaa esimerkiksi ovi tuntemattomalle. Auta vanhusta kaupassa. Kokeile lisäksi vapaaehtoistyötä. Tunti viikossa ei kaada ketään. Lisäksi vapaaehtoistyöntekijät ovat todella mahtavia ja energisia ihmisiä, ketkä antavat ihan valtavasti hyvää oloa takaisinpäin. Tärkeintä on silti muistaa auttaa ensin itseäsi. Jos et voi auttaa itseäsi – et voi auttaa muitakaan!
Lisää oma kommenttisi: