Ison vaikeuden kohtaaminen ja siitä selviäminen

Matkalla eteenpäin (kuvassa juoksulenkillä minulle rakkaassa ympäristössä – Espanjan aurinkorannikolla)

Siitä on peräti puolitoistavuotta kun olen viimeksi blogia kirjoitellut. Siihen on oma syynsä, mitä availen seuraavassa.

Joskus jotain pahaa sattuu juuri silloin kun sitä vähiten osaa odottaa

Puolitoistavuotta sitten olin tosi onnellinen. Elämälläni oli selkeä päämäärä ja minulla oli kaikinpuolin hyvä olla. Yhdessä päivässä kaikki muuttui. Muistan kuinka olin juuri pari kuukautta ennen tuota kohtalokasta päivää jutellut siitä, mitkä olivat minun pahimpia pelkojani elämän suhteen. Hetkeä myöhemmin yksi niistä peloistani toteutui konkreettisesti – mitä ikävämmällä tavalla – ilman mitään varoittamatta. Siitä alkoi tapahtumasarja joka on vaikuttanut monella tavalla elämääni. En tule avaamaan yksityiskohtia sen enempää vaan aion käsitellä asiaa enemmän siitä näkökulmasta, miten olen itse pelastunut tapahtuman jälkeen ja mitä suuria muutoksia se on tuonut elämääni. Viimeiset puolitoistavuotta on ollut valtava matka itseeni ja ylipäätään elämään kaikkine vivahteineen. Siihen on mahtunut valtavasti suuria tunteita, itkuja, nauruja, sydänsuruja – mutta ennenkaikkea oivalluksia – elämästä.

Elämä on lahja

Vaikka otsikko onkin hieman klisee, niin se pitää sisällään paljon viisautta. Elämä on tosissaan lahja. Sen ymmärtää aina vasta silloin kun elämä tosissaan potkaisee takaisin. Yhtäkkiä olet polvillasi elämän edessä. Vaihtoehtoja on tasan kaksi. Voit antaa itsesi virran vietäväksi tai sitten yrität pelastaa itsesi. Jälkimmäinen vaihtoehtona on aina paljon helpommin sanottuna kuin tehtynä. Silloin vaaditaan paljon sisäistä voimaa, rohkeutta ja anteeksiantoa muille – sekä ennenkaikkea itselle. Itsekin olen tehnyt sen virheen, että yritin pelastaa muita – ennen kuin olin pelastanut itseni. Vasta nyt tajuan myös senkin kunnolla – että ihmisen suurin uhka tai vihollinen ei ole toinen ihminen – vaan ihminen itse.

Itsensä vapauttaminen oman mielen vankilasta

Psykologi sanoi minulle jo alussa – että trauman käsittelyyn menee helposti parikin vuotta. Tätähän en meinanut millään uskoa – vaan yritin kaikenmaailman hokkuspokkustemppuja – kunnes aina lopulta romahdin sohvan pohjalle. Huomasin, että minulla ei ollut voimia eikä taitoa olla niin vahva kuin halusin. Olin kuin varjo siitä ihmisestä, minkä itse muistin olleeni. Piiskasin itseäni yhä enemmän ylöspäin – kuitenkin huomatakseni – että samalla tipuin oikeasti vain alaspäin. Nyt olen oppinut päästämään tuosta sisäisestä ruoskasta irti ja ennenkaikkea antamaan anteeksi itselleni. Joskus ihmismieli on siitä ihmeellinen, että se lähtee syyttelemään itseään vaikka se ei edes ole ollut syyllinen mihinkään. Tuon asian sisäistäminen ja ymmärtäminen on vaatinut aikaa ja työtä. Sisäisen armollisuuden ja lempeyden vapauttaminen – on vapauttanut lopulta myös minut.

Muutoksen tuulet

Koska uusia muutoksia oli tullut odottamatta elämääni tapahtumaketjun myötä, niin päätin laittaa samalla kerralla paljon muutakin uusiksi. Vaihdoin työtehtäviä, menin takaisin koulun penkille, kiersin maailmanympäri, kohtasin pahimman pelkoni hyppäämällä lentokoneesta, menin vapaaehtoistoimintaan mukaan jne. Tähän puoleentoistavuoteen (mistä käytän sanaa ”matka”), on mahtunut ihan valtavasti asioita. Niin paljon, että niistä saisi helposti kirjan kirjoitettua. Ennenkaikkea ne ihmiset ja tilanteet mitä olen kohdannut tämän matkan aikana – ne ovat olleet unohtumattomia. Myöskään yksin en todellakaan olisi pärjännyt tästä matkasta. Ystävät ovat olleet minulle korvaamaton tuki ja sen lisäksi päätin turvautua myös ulkopuoliseen ammattiapuun. Tästäkin oli ihan valtava apua – vaikka sen pyytäminen alkuun suomalaiseen tapaan tuntui lähes mahdottomalta.

Paluu blogin ääreen

Ennen tätä puolentoistavuoden taukoa kirjoitin aktiivisesti blogia. Oli palkitsevaa huomata, että se innoitti joitakin ihmisiä. Suosituimmasta jutustani tykättiin ja sitä jaettiin sosiaalisessa mediassa yli 5000 kertaa ja sivulatauksia blogillani on ollut lähes 400 000 kertaa. Sain lisäksi kutsun aktiivisuuteni ansiosta jopa yhteen konferenssiin, mistä olin hyvin otettu. Silti ylivoimaisesti suurin kiitos oli suoraan ihmisiltä tullut palaute – jota saan edelleen vaikka nämä sivut olivat kokonaan poissa näkyvistä yli 1.5 vuotta. Oli hienoa kuunnella tuntemattomalta nuorelta mieheltä kuinka hän osti blogini innoittamana ensimmäisen sijoitusasunnon tai miten eräskin äiti soitti suoraan minulle ja kysyi minulta neuvoja murrosikäisen poikansa kanssa. Pelkästään juttelumme rauhoitti jo häntä ja lopuksi sain ohjattua hänet suosittelemalleni ammattilaiselle, josta äiti kiittikin myöhemmin. Kaikki nämä palautteet ovat tehneet minut hyvin kiitolliseksi ja nöyräksi. Viimeisempänä, yrittäjäristeilyllä loppuvuodesta, juttelin kahden yrittäjän kanssa – jota en tuntenut entuudestaan. He sanoivat lukeneensa blogiani ja kyselivät milloin mahtaisin jatkaa. Silloin päätin, että nyt on sopiva aika jatkaa kirjoittamista ja tällä tiellä ollaan. Sivuja on nyt samalla hieman paranneltu toimimaan kaikilla laitteilla. Osan jutuista olen joutunut poistamaan vanhentuneina ja nyt samalla on aika kääntää uusi sivu koko blogin suhteen. Olen matkani varrella kasvanut ihmisenä paljon ja tehnyt lukuisia uusia muistiinpanoja – joita on tarkoitus jakaa jatkossa täällä blogissa. Uskon, että nämä aiheet tulevat kiinnostamaan ja voivat auttaa muitakin. Tuskin löytyy sellaista ihmistä joka ei kokisi vastoinkäymisiä omassa elämässään. Sanotaan, että tarkoitus ei ole nauttia pelkästä elämän määräänpäästä – vaan juuri siitä matkasta kohti sitä omaa määränpäätä – kaikkineen tapahtumineen – iloineen ja suruineen. Ja jos rehellisiä ollaan – niin onko se edes elämää jos ihminen elää niin vahvassa suojakuoressa – että ei vahingossakaan satuttaisi itseään. Monet ilotkin jäisi kokematta. Mitä enemmän yrittää ja uskaltaa omien epämukavuuksien sekä rajojen ulkopuolelle – sitä enemmän tulee turpaan – mutta sitä upeammalta elämä aina loppujen lopuksi tuntuu.

Lopuksi

Tiedän myös sen, että blogini ei tule kiinnostamaan tai miellyttämään kaikkia – eikä ole tarkoituskaan. Tämän lukeminen on jokaisen oma valinta, kuten se minkä verran haluaa ihmisenä itse kasvaa sekä muita auttaa. Itse ainakin haluan ja siksi olen valinnut tämän itsetutkiskelun, avoimuuden ja jakamisen tien. Iso kiitos kaikille, ketkä ovat minua omalla matkallani auttaneet. Nyt on taas minun vuoro auttaa muita!

Lopetan kirjoitukseni hienoon Japanilaiseen sananlaskuun, missä kannustetaan nousemaan aina ylös vaikka jotain ikävää sattuukin kohdalle. Jatkan aiheesta seuraavassa blogissa.

”Fall seven times and stand up eight” -When life knocks you down, stand back up; What matters is not the bad that happened, but what one does after.

 

Lisää oma kommenttisi: